Toukokuu lähti hienosti käyntiin lipunnostotilaisuudella yhdistettynä vappubrunssiin, paikalla oli noin 50 jäsentä hienossa säässä. Kuukausi on ollut pitkän talven jälkeen ennätyksellisen lämmin ja vedenpinta matala. Melkein kaikki veneet on saatu laskettua vesille ja satamaa kunnostetaan. Ensimmäinen setti katsastuksia on pidetty ja purjehduskoulu on menossa. Kevytveneiden tiistaiharjoitukset ja keskiviikkopurjehdukset ovat alkaneet ja kauden ensimmäinen purjehdustapahtuma on järjestetty, 606 luokan sprinttikilpailu. Ei voi muuta todeta kuin että kausi on hienosti lähtenyt käyntiin.
Paviljongissa on hyvin ollut tilaisuuksia mutta kesäkuukausien aikana löytyy vielä tilaa, Mari hoitaa varaukset (sihteeri). H-veneiden MM kisoihin on nyt ilmoittautunut 30 venettä 7 maasta, joka on jo todella hieno määrä. Odotamme toki lisää ilmoittautuneita nyt kun meillä alkaa ilmoittautumisaika mennä umpeen. Valmisteluja tehdään koko ajan, tiedotamme lähemmin siihen liittyvistä asioista myöhemmin. Juniorileiri lähestyy mutta paikkoja on vielä. Jos mukaan tekee mieli olkaa yhteydessä joko leirivastaavaan Tiia Niemeen tai junioripäällikköön Jyrki Laineen.
Kesäkuussa tulossa olevia tapahtumia ja koulutuksia:
· 01.06.2024 Two star Kallo, köliveneiden matkapurjehduskilpailu / 1000 Luotsivanhimalla majalla kipparikokous
· 06.06.2024 Veneiden katsastus Kallossa
· 13.-16.06.2024 Juniorileiri Katavamaalla
· 21.-22.06.2024 Juhannus Katavamaalla
· 28.06.2024 SuomiAreena; Cafe Svensk-Finland
Ben Karlemo
Kommodori