Lippu on nostettu ja kausi avattu Kallon Paviljongilla tänään! Vuosikirja on juuri valmistunut ja se jaettiin läsnäolijoille tilaisuuden yhteydessä. Aurinkoine sää suosi hyvällä luoteistuulella, joten lippu liehui hienosti päivän kunniaksi ja ”Cappen kanuunalla” ammuttiin kolme laukausta kauden avauksen kunniaksi! Rannassa näkyi hyvää aktiviteettiä ja laitureilla oli jo veneitä paikoillaan. Pari Finnjollaa oli harjoittelemassa Trekantin ja Morriksen välissä. Tarjoilut olivat kohdallaan ja vappu otettiin näin juhlavasti vastaan, kiitokset tästä Marille ja Viikin Helmelle!

Vuosikokous pidettiin keskiviikkona 27.04.2022, jonka yhteydessä käytiin läpi toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2021. Hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Edellisenä sunnuntaina paikat siivottiin talkoilla ja samalla saimme kokeilla ”DragonForce 65” radio-ohjattavia veneitä. Tämän seurauksena on nyt syntynyt pieni laivue myös meidän seuraamme.

Purjehduskoulu alkaa tiistaina 03.05.2022 ja mahdollisesti nähdään jo ensimmäiset keskiviikkopurjehtijat seuraavana päivänä vesillä. Juniorit ovat laittaneet jollavaraston järjestykseen, joten emmeköhän nähdä heidätkin kohta vesillä. Tiistaina 17.05.2022 Kalloon saapuu bussilastillinen koululaisia kokeilemaan purjehdusta. Tästä kausi vesillä alkaa!

Tervetuloa ja kaikki mukaan!

Ben Karlemo
Kommodori

https://bsf.fi/2022/04/

https://www.facebook.com/BSFPori/