BSF:n lipunlasku pidettiin viime lauantaina 3.10.2020. Tämä tilaisuus toimi myös toimitsijailtana, missä aktiiviset jäsenet pääsivät jakamaan kokemuksia menneestä kaudesta ja pohtimaan tulevaa juhlavuotta ja sen mahdollisuuksia. Jäseniä oli paikalla n. 40 henkilöä. Sää suosi tilaisuutta ja saimme nauttia lämpimästä itätuulesta, joka mahdollisti oleskelun myös terassilla. Kiitoksia kaikille osallistujille ja tilaisuuden järjestäjille!
Kausi on ollut poikkeusoloista huolimatta upea! Nuoret ja vanhemmat juniorit ovat harjoitelleet säännöllisesti Kallossa tiistaisin toukokuusta syyskuuhun. Juniorileiri pidettiin poikkeuksellisesti elokuun alussa ja leiri houkutteli 11 uutta osallistujaa paikalle. Kesään mahtui myös koululaisille järjestettyä purjehdusta. Keskiviikkopurjehdukset ovat saaneet aivan uutta tuulta. Purjehtijan sydäntä lämmittää, kun syyskuun lopussa tuloslistalla löytyy 20 venettä! Vuoden 2020 kevytvene Pori Open houkutteli paikalle sekä Finn- että E-jollien SM-kisoihin ja Viklojen ranking-kilpailuun yhteensä yli 50 venettä. Köliveneitä osallistui Pori Openiin yhteensä neljä venekuntaa. Menestystä tuli myös kilpailurintamalla, kun Viklaluokassa Ville Aalto-Setälä ja Satu Salminen purjehtivat SM-kisoissa kultaa ja Ville otti vielä Finn-jollissa pronssia BSF:n omissa kisoissa.
Hyrrähanke Katavamaalla saatiin hienosti maaliin, kiitos tästä aktiivisille satamakapteeneille, jotka johtivat terassin ja siihen kuuluvan katoksen rakentamisen. Hanketta juhlistettiin paikan päällä yhteisellä illanvietolla onnistuneesti juuri ennen juniorileirin alkua. Juniorit pääsivät heti koeponnistamaan uudet rakenteet. Palaute on ollut pelkästään positiivista. Toinen tärkeä hanke on ollut Hyvinvointiprojekti, joka on toteutettu yhteistyössä Porin kaupungin kanssa. Tähän projektiin on liittynyt Kallon ulkoilureitin suunnittelun ja opasteiden hankinnan lisäksi Kallon majakan avoinna pitäminen kesän ajan yleisölle ilmaiseksi. Juniorikioski oli auki samanaikaisesti majakan kanssa. Majakkaa ja kahvila olivat auki myös kansainvälisen majakkapäivän ja Porin Päivän yhteydessä, varovaisesti arvioiden ainakin 5 000 henkilöä on nähnyt majakan sisäpuolelta tämän kesän aikana.
Jatkuvasti on olemassa osa-alueita, jotka vaativat kunnostamista ja tällä hetkellä Kallon sataman on fokuksessa. Tulevana lauantaina 10.10.2020 Kallon talkoiden yhteydessä järjestetään mahdollisuus jäsenille esittää mielipiteitä ja ajatuksia seuraavista askeleista. Tarjouksia on pyydetty laiturin uusimisesta, jotka antavat pohjaa keskusteluille. Tavoite on saada aikaan eväät esityksen rakentamiseksi syyskokoukseen niin, että saisimme mandaatin hankkeen toteuttamista varten.
Tulevaa 165-vuotista juhlavuotta suunnitellaan tällä hetkellä. Henkilökohtaisesti toivon, että ensi vuonna osallistuminen yhteiseen tekemiseen ottaisi vielä lisää uuttaa tuulta alleen niin, että laiturit tyhjenisivät ja matalalla kynnyksellä osallistuttaisiin mahdollisimman paljon erilaisiin yhteisiin vesillä olemisen muotoihin.
Kiitoksia kaikille osallistumisesta seuramme toimintaan kaudella 2020, meistä seuramme henki rakentuu ja tekemisemme kautta elävöityy!
Kuvat Emma Peltonen
Ben Karlemo
Kommodori