Olympialuokka Finnjollat purjehtivat Suomen mestaruudesta Kallon vesillä tulevana viikonloppuna!

BSF järjestää nyt tulevana viikonloppuna 4.-6.9. (perjantai – sunnuntai) kahdet SM-kilpailut. Veneluokkina ovat olympialuokkien kovimmasta päästä oleva Finnjolla sekä E-jollat, joka on osa kasvupolkua tuleville olympiapurjehtijoille. Lisäksi lauantaina ja sunnuntaina vesillä ovat myös Vikla-luokan edustajat, jotka pari vuotta sitten kilpailivat EM- mitaleista Kallon vesillä.

SM-kilpailu koostuu 9 lähdöstä, jotka jakautuvat tasan kolmelle päivälle. Kilpailuun on ilmoittautunut tässä vaiheessa yhteensä yli 50 venettä. Kilpailevia veneitä pystyy seuraamaan Kallon kallioilta veneiden lähtiessä aamupäivällä radalle ja tullessa takaisin iltapäivällä. Nämä hetket tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden kiinnostuneille tulla paikanpäälle aistimaan, mistä purjehduskilpailussa on kyse.

Paikallisista purjehtijoista kärkisijoista ovat kisaamassa Ville Aalto-Setälä Finnjollissa ja Saarhelon veljekset Kai ja Jouko Vikloissa.

BSF on Suomen vanhin urheilu- ja purjehdusseura, joka on perustettu vuonna 1856. Vuosien varrella seura on tullut tunnetuksi kotimaisten ja kansainvälisten purjehdus-kilpailujen ja arvokisojen järjestäjänä Suomen parhailla purjehdusvesillä sekä uusien purjehtijoiden kouluttajana.

Lisätietoa kilpailuista ja aikatauluista

Ben Karlemo
kommodori, kilpailupäällikkö

BSF
p. 040 779 9572 | raceoffice
tai

Mari Karttunen-Sävelä,

p. 044 7336336 | sihteeri

bsf.fi | FB: @BSFPori | IG: @bsfpori