Satamasäännöt

 

1§ BSF:n seuramajan laiturit ja venekenttä ovat tarkoitetut seuran omien ja jäsenten veneiden säilyttämiseen sekä myös seuran järjestämiin kilpapurjehdus- ja veneilytilaisuuksiin.

2§ Purjehdusseuran jäsenillä on oikeus vuosittain anoa venepaikkaa seuran satamakapteenilta. Venepaikan saantiin vaikuttavat seuratoiminnan kannalta käytännölliset syyt, edellytyksenä on veneen kuuluminen BSF:n venerekisteriin ja voimassa oleva venevakuutus. Paikat jaetaan ensisijaisesti edellisenä vuonna venepaikan lunastaneille. Maksun laiminlyöminen johtaa automaattisesti venepaikkaoikeudenmenettämiseen.

3§ Laitureissa on yhteensä 6 vierasvenepaikkaa lyhytaikaiseen kiinnittymiseen. Vierasvene voi olla toiseen seuraanrekisteröity vene, ulkomaiseen purjehdusseuraan rekisteröity vene, BSF:n kilpailuun osallistuva vene, BSF:n luvan saanut vene tai BSF:n kutsuma vene.

4§ Johtokunta määrä vuosittain venepaikan vuokran määrän.

5§ Veneet tulee kiinnittää venepaikkoihin hyvän merimiestavan mukaan. Järjestystä ja sääntöjä valvovat sata-makapteeni, apulaissatamakapteeni sekä vahtimestari.

6§ Venepaikkaoikeiden haltijoilta odotetaan aktiivista osallistumista satamatoimintojen kehittämiseen.